
Suomalaiset autokaupoilla – käytetty kiinnostaa ja tarjoukset voivat ratkaista pelin
Auton ostoaikeet ovat edelleen korkealla ja kaupat tehdään mieluiten heti, kun sopiva autoyksilö löytyy. Auton hintaan ja käyttökuluihin kiinnitetään huomiota. Erilaisten tarjousten merkitys on kasvanut.
Nettiauton ja Autotallin syyskuussa 2025 valmistuneeseen kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 3013 palveluiden kävijää. Tulokset kertovat auton ostohalukkuuden olevan korkealla: Yli 80 % vastanneista ilmaisee harkitsevansa käytetyn auton, uuden auton tai leasing-auton hankintaa. Ostajat ovat useimmiten valmiita tekemään kaupat nopeasti, kunhan auto täyttää kriteerit.
Vallitsevan tilanteen vaikutus valintoihin
Noin kolmannes vastanneista kertoo, ettei nykyinen taloustilanne vaikuta auton hankintaan millään tavalla. Toisaalta yhtä suuri osa kokee sen vaikuttavan hankintasuunnitelmiin. Vaikutustapa on käytännöllinen eli auton hankintaa joko lykätään tai etsitään ostohinnaltaan tai käyttökuluiltaan edullisempaa autoa.
Vastaajilta kysyttiin, mitkä tekijät tällä hetkellä jarruttavat eniten halukkuutta tehdä autokaupat. Hankinnan esteiksi koettiin korkeat hankintahinnat, autojen heikko tarjonta tai ettei auton hankinnalle ole akuuttia tarvetta. Hankintapäätöstä taas edistäisi ylivoimaisesti eniten sopivan autoyksilön löytyminen, mutta myös oman tai talouden maksukyvyn parantumisella olisi merkitystä.
Autoliikkeiden kampanjatarjoukset vaikuttavat
Vuoden takaisiin tuloksiin verrattuna on nähtävissä selkeä trendi, että autoliikkeiden kampanjatarjousten merkitys on kasvanut. Yhä suurempi osa ilmoittaa tarjousten vaikuttavan hankintaan erittäin paljon. Kaikkiaan reilusti yli puolet vastaajista ilmoittaa kampanjatarjousten vaikuttavan päätökseen vähintään jonkin verran.
Käytetty auto - mutta mikä käyttövoima?
Ylivoimaisesti suurin osa vastanneista etsii itselleen Autotallista tai Nettiautosta käytettyä autoa. Uuden auton ostoaikeet ovat loivassa laskussa. Sama trendi näkyy uusien autojen kaupassa: ensirekisteröintimäärät ovat laskeneet vuoden 2025 aikana useita prosentteja. Uusien autojen puolella käyttövoimista sähkö on selkeä suosikki. Autotallin vastaajista 54 % ja Nettiauton vastaajista 46 % uuden auton hankintaa suunnittelevista valitsisi sähköauton. Käytettyjen autojen markkinassa bensiini on käyttövoimista edelleen selkeä ykkönen, vaikka hybridi- ja sähköautotkin kiinnostavat. Myös dieselillä on omat kannattajansa erityisesti Nettiauton vastaajien keskuudessa. Pääsääntöisesti, mitä kalliimpaa autoa ostaja etsii, sitä todennäköisemmin hän perinteisten käyttövoimien sijaan harkitsee hybridi- tai sähköautoa.
Koeajo on tärkeä - etäpalvelut kiinnostavat
Auton koeajo ja henkilökohtainen kontakti ovat tärkeitä, vaikka etäasiointikin kiinnostaa yhä useampia. 78 % vastanneista käy koeajolla ennen ostopäätöstä. Kolmannes on kiinnostunut kaupanteosta etänä, video- ja virtuaaliesittelyt kiinnostavat lähes puolta vastaajista. Kotiintoimituspalvelusta on kiinnostunut noin 60 % vastanneista.